Written by Maritta Pakkanen
Thursday, 11 November 2010 15:23
Unfortunately there is no translation available for this page

Savon koulutuskuntayhtymän ravintolapalveluissa on näytön paikka, kun saamme olla mukana Taitaja2011 kilpailujärjestelyissä Kuopio-hallissa sekä koulumme ravintoloissa, rakennusaikana ja varsinaisina kilpailupäivinä. Olemme saaneet hienon, haasteellisen tehtävän hoitaaksemme ja tilaisuuden tulla osalliseksi tähän suureen tapahtumaan. Näin suuressa mittakaavassa toteutettava tehtävä sattuu harvoin kohdalle.

Keskustelut yhteistyöstämme Taitaja2011 organisaation kanssa on alkanut jo Vaasan Taitaja – kilpailujen aikana, aluksi asia eteni eteenpäin lähinnä puheissa ja reilu vuosi sitten varmistui että tulemme tarjoamaan ravintolapalvelut omana työnä Taitaja2011 järjestelyjen aikaan.

Vaasassa ja viime keväänä Oulussa vierailut ovat antaneet osviittaa siitä missä mittakaavassa ravintolapalvelua tarvitaan. Omalta osaltani yhteistyö on jatkunut Oulun kilpailujen jälkeen tiiviinä Kuopion Taitajatoimiston suunnitteluryhmän jäsenenä. Tässä ryhmässä olen päässyt osalliseksi siitä mitä tuleman pitää. On ollut antoisaa kuulla eri alan ammattilaisia ja samalla tuoda esille omia tarpeita palvelujamme ajatellen.

Kun viime kevään aikana tarkentui mitä ja minkälaisia ravintolapalveluja tarvitaan, aloin pohtia budjettia varten mm. ruokalistaa, suunnitella työaikoja sekä koneita ja laitteita. Syyslukukauden alkaessa laadittiin Taitaja2011 budjetti. Myös yhteistyö alan opetuksen kanssa käynnistyi ja mukana ovat alan opettajat ja opiskelijat Kuopiosta sekä Iisalmesta. Heidän työpanoksensa tulee olemaan erittäin tärkeä monessa eri tehtävässä.

Ravintolapalvelun henkilöstö pääsee osalliseksi tapahtumaan joka poikkeaa meidän normaalista arkirutiinista. Tämä asettaa myös henkilöstölle haasteita, mutta tämä haaste on otettu mielenkiinnolla vastaan. Jokainen meistä haluaa antaa omassa tehtävässään parhaansa ja hoitaa sen niin taitavasti kuin ammattitaitaja sen osaa. Onhan kyse Taitaja tapahtumasta.

Tehtävää ja tehtäviä on useita, joten niille on omat tiiminvetäjät ja heillä on omat vastuualueensa kilpailujärjestelyjen aikana. Tämän porukan kanssa olemme kokoontuneet pari kertaa ja käyneet katsomassa miten palvelumme sijoittuvat Kuopio-halliin. Tiimin kanssa pidimme ensimmäiset suunnittelupäivät 4.-5.11.2010. Tässä tilaisuudessa monelle vasta varmaan avautui kokonaisuudessaan miten suuresta tapahtumasta on kyse. Erittäin hyvällä yhteistyöllä ja ahkeralla paneutumisella tehtiin ryhmätöitä ja saimme paljon asioita teoriassa vietyä eteenpäin. Pohdimme kahdessa ryhmässä (ruoka- ja kahvi-vip tiimi) paljon asioita mm. mitä koneita ja laitteita tarvitaan, miten käytännössä toteutetaan ruoan valmistus ja kuljetus Kuopio-halliin, kouluruokailun järjestäminen, aikataulua, kahvilan tuotesuunnittelua ja hinnoittelua, Vip- tarjoiluja sekä avajaisia. Idearikkaita ja hyviä huomioita tuli moneen asiaan, mutta vielä on paljon mietittävää ja tehtävää. Vuoden vaihteen jälkeen on aloitettava omavalvontaan liittyvien asiakirjojen teko, tavarantoimittajien ja meidän välinen yhteistyö, logistiikka, yläkoululaisten ruokailujen järjestämiseen liittyvät asiat ja paljon, paljon muuta, näiden lisäksi on yhteisiä kokouksia ja tiedotuksia.

Olen leikillisesti sanonut että ensi keväänä 2011 on pääsiäinen ja vappu peruttu!

ravpalv-tytot

Kuvassa vasemmalta oikealle: Arja Koistinen, Taru Sinisalo-Tiihonen, Heli Matikainen, Riitta Siekkinen, Pia Heiskanen, Mari Hiltunen, Maritta Pakkanen.

Taitaja suunnitelmat jatkuvat ja menevät eteenpäin kuin juna, tässä junassa pitää pysyä mukana ja ajan tasalla.

Maritta Pakkanen

Kommentit
Lisää Uusi Etsi RSS
+/-
Kirjoita kommentti
Nimi:
Sähköposti:
 
Kotisivu:
Otsikko:
UBBCode:
[b] [i] [u] [url] [quote] [code] [img] 
 
=)=D=(XD:dizzy:T_T:blush:^_^=_=-_-:pout::angry:
=Oo_O:snicker::eyebrow::sigh::sick::whisper::whistle::nuu::gah::flame::cool:
:shy::kawaii::notfunny::snooty::uhh:X_XXB:talkbiz::grr::onoes::psychotic::scared:
:evil::nomnom::zombie::want::drunk::love::meow::music:
 
Ole hyvä ja kirjoita kuvassa näkyvä varmistuskoodi.
newera-lippikset.info  - new era caps |16-03-2012 - 09:53:44
http://www.newera-lippikset.info/images/New%20Era%209FIFTY%20Snapba...New Era 9FIFTY Snapback Caps New York Yankees NY 1 punainen musta
Rikkominen kuuluvat liittymisen kuuluvien osalta uusi kausi, sivustomme on niin monenlaisia ??tavaroita valita, ne ovat laadukkaita ja hinta on niin alhainen, se ei petä
erittäin Cup of Guangzhou Hengda (microblogging) kaudet toiminta päässä 8 newbie yuania, tukkukauppa New Era Snapback lippikset myssyt "uudenvuoden etenee liiketoimintaa. Sivustomme on enemmän erilaisia ??Snapback Hatut, että pidät siitä, kiitos
Guangzhou Hengda FA Cup mestari ja kestämään divisioonan Tianjin Teda etukäteen erittäin Cup, joka tulee olemaan omassa helmikuu 25, Guangzhou Hengda ja vuoden 2012 jaon jälkeen aboriginaalien peli. Guangzhou Hengda Espanja vetoketju aivan Marbellan Cup Clash avaaja 1-0 CSKA Moscow. Guangzhou Hengda kertyminen Administrator Xu edistämisessä ja yhdistäminen uudelleen iloinen, ja anon viimeinen majoitus sijoittaa bonuksiin joukkueen div...
kevin  - lippikset |05-04-2012 - 11:09:18
http://www.newera-lippikset.info/images/NBA%20Chicago%20Bulls%20New...  NBA Chicago Bulls New Era 950 Snapback lippikset Caps 90 Beige Harmaa
Kun minua kilpa täällä Red Bull lippikset Amerikassa, en saa niin paljon aikaa palata kotiin Etelä-Afrikassa tein Euroopassa. Euroopassa kausi ei oikeastaan alkaa vasta kuin huhtikuussa, joten minulla oli hyvä kolme kuukautta aikaa palata kotiin Etelä-Afrikkaan, kun täällä on päästä takaisin ja alkaa saada valmis Monster Energy lippikset. Mutta olen nauttinut siitä, ja minäkin rakastan kilpa-ja asuvat täällä Amerikassa ... Se on aina ollut unelmani lapsena tulla tänne, ja ihan mahtavaa olla täällä racing.
Olen puhunut Mitch [Payton] siitä, ja hän tietää haluan kisata 450, mutta olen sopinut kisata Red Bull lippikset tänä vuonna, joten se tulee olemaan jopa Pro Circuit ja ihmiset Kawasaki päättää. Mutta joo, olen iso kaveri Red Bull Hatut pyöriä, ja se on kova pois alkaa, niin mielestäni 450 sopii minulle paremmin, mutta meidän täytyy od...
www.newera-lippikset.info  - www.newera-lippikset.info |09-04-2012 - 09:48:44
http://www.newera-lippikset.info/images/New%20York%20Yankees%20New%...  New York Yankees New Era 59FIFTY Fitted Caps 131 musta   
Takaisin raiteille. DC Shoes lippikset on jälleen lyöttäytynyt yhteen Australian FMX-kuski Robbie Maddison pudottaa uuden Puikot suositun Madhatter asennettu korkki. Tällä kertaa he muuttivat kruunun värin mutta säilytti kosketuksen vaaleansininen, viisas valinta. Tämä NEW ERA 59Fifty lippikset asennettu korkki on valkoinen kruunu pieni Baby Blue metal DC tunnus kiinnitetty etupaneeli.Takapaneeli sisältää Robbie Maddison allekirjoitus ja alapinnan ääriään myöten http://www.newera-lippikset.info  
Älä anna tyyliä koskaan tule kysymykseen. New Era Chambray Cap on raikas ilme, joka on varmasti saada joitakin näyttää. Rakennettu kevyt Chambray materiaali, korkki tarjoaa mukavuuden niin paljon kuin tyyli.Chambray piirteet klassinen New Era 950 Snapback Caps tyyliin ensisijaisesti New York Yankees joukkueen logo brodeerattu korkit ede...
www.newera-lippikset.info  - www.newera-lippikset.info |18-04-2012 - 12:03:46
http://www.newera-lippikset.info/images/NBA%20Chicago%20Bulls%20Mit...   NBA Chicago Bulls Mitchell Ness Snapback Caps 21 valkoinen valo Harmaa
He totutettu perehdyttää kunkin maahanmuuttajien vaikka Amerikassa "Go West" saavuttaa omaisuuksia. Runsaus teki. NBA Chicago Bulls Mitchell Ness Snapback Adjustable lippikset Nyt tuottava 81-vuotias Bernie Ecclestone näyttää hän jahdata näitä neuvoja. tätä jaksaa 10 vuosia Ecclestone F1-basaari on ehdottomasti viettää monta aikaa Aasiassa, New Era lippikset tukku herra E on oikeus takavarikoida itselleen jakamista käyttäen täysin uusi runsaus hyväksyä tuottaa vaikka sisällä idässä. Hänellä on jo pitkään ollut riittävästi vähättelevä Euroopassa ja hänellä on aina suostuneet by Formula 1: n abortti sallia yksin tosin Amerikan markkinoille. Air Jordan Snapback lippikset viittaavat siihen, että Ecclestone on todella matkustaa myöhemmin Pohjois-Amerikassa, joilla sen sijaan lisää kardinaali suunnitelma.
Kirottua on lähes varm...
Nancy  - new era hats online |19-04-2012 - 11:41:45

www.newera-lippikset.info  - www.newera-lippikset.info |21-04-2012 - 04:53:29
http://www.newera-lippikset.info/images/NBA%20Chicago%20Bulls%20Mit...   NBA Chicago Bulls Mitchell Ness Snapback Caps 17 Harmaa punainen
NHL Snapback lippikset saattavat haalistua mainetta jo vuosia, koska sen kulta suosio ikää vuonna 1980, mutta ne ovat nyt palannut kostamaan. On olemassa monia erilaisia hattuja käytämme lisävarusteena kautta aikojen, mutta siellä on aina jotain erilaista SnapBack hatut, joka teki siitä niin suosittu jo vuosia ja voi silti olla suosittu tänään. Hatut ovat tunnettuja niiden kestävyys ja monimuotoisuus värien että heillä on. Ihmiset käyttävät omia SnapBack hattuja ja paljon otteeseen on paljon yhteyksissä, joista ne voidaan kuluneet ylpeänä, mutta mikään näistä tilaisuuksista voittaa NHL-peli.
Jos olet organisaatiossa ihmisiä, jotka säännöllisesti mennä jääkiekko-peliin tai muuhun urheilu peli ja tukea suosikki joukkue, sinun on viettänyt paljon rahaa ostamaan paitoja ja hattuja muovaili siitä värit ja tunnukset suosikki joukkue . Jos ka...
Nancy  - new era caps |26-04-2012 - 11:50:00
http://www.newera-lippikset.info/images/NBA%20Chicago%20Bulls%20Mit... NBA Chicago Bulls Mitchell Ness Snapback Caps 21 valkoinen valo Harmaa
Ilmaisi menee "Tee tämän planeetan tyylikäs paikka", kuka on raportoitu tähän arvostaa tyyppi sekä tarkoitukseen vaatteiden ja lisäosat voivat nauttia new era caps tuottavat ihmiset alkavat etsivät todella mielenkiintoinen ja trendikäs. Lisäksi funky vaatteet, 1 tärkein lisälaite, joka auttaa ketään saavuttaa ulkonäkö urbanity ja paremmuus sekä tarjoaa suunnittelu sisällä niiden ympärillä ulkonäkö on varmasti uusi kauden asennettu hattu. New era cap Kun yleisurheilun ystäville kaikkialla maan päällä haluaa flaunt lajinsa nauttivat urheiluun ja heidän rakas ryhmä, he päättävät usein saada uuden ajan hattu tarkistaa lattian ja hurrata etuoikeutetuille henkilökuntaa.
Ainoa todellinen tarkoitus saattaa erinomaisia rasituksessa tehdä upouusi kauden Air Jordan Snapback lippikset paljon huomiota mukavuuteen ja helppous ja tyyli on varm...
Nancy  - new ear caps |28-04-2012 - 11:21:47
newera-lippikset.info Store on täyden palvelun korkit. Meidän yhdistelmä laadukasta palvelua ja hinnan saat ylimääräisen arvon kanssakäyminen. Tarjoamme suurin valikoima hattuja: asennettu hatut, baseball hatut, SnapBack Hatut, pipo, Monster Energy lippikset, Red Bull hatut, talvella hatut, tervetuloa sivuillemme www.newera-lippikset.info .
           &nbs p;           http://www.newera-lippikset.info/images/Monster%20Energy%20Snapback...  Monster Energy Snapback lippikset 13 sininen valkoinen

Alla aiot sijoitettu kuvion tyyli hatut ma...
Nancyl  - new era caps |28-04-2012 - 11:30:38

Nancy  - new era hats online |02-05-2012 - 08:43:42
http://www.newera-lippikset.info/images/New%20York%20Yankees%20NY%2... New York Yankees NY New Era 9FIFTY Snapback Caps 7 sininen
Jos murskata miten räppärit puku itse. saatat hyvinkin olla fani hippi. Kun tiedät. hip hop ystävät rakastavat pukeutua sisällä mukavampaa! muodikas ja väljästi. Tällöin he saavat siirtää vapaasti, kun pidät tällaista tällaista kastiketta! sinun varmasti täytyy rakastaa pukeutua SnapBack hattuja.
Kuten yksi monista siistein hattuja! Snapback caps ovat Järjettömän pyritään miehet tai naiset, jotka palvovat kaverit aikana maailma hip hop! Lukemattomia SnapBack hattuja on tarkasteltava mainostaa ja ne kaikki ylpeillä eri. aivan ainutlaatuinen! moderni ja tyylikäs ulkonäkö, he todella ovat suhteellisen helppoa. mukava ja säädettävissä. Voit silti tulostaa favoriate logot. merkit ja värit niihin. Tai voit tulostaa favoriate tähteä tai joukkueita kuten NBA Chicago Bulls lippikset tai LA Lakers! Jos pää on liian pieni tai liian suuri, tukkukauppa Baseball...
Nancy  - new era caps |02-05-2012 - 09:14:11

www.newera-lippikset.info  - new era caps |05-05-2012 - 05:41:33
http://www.newera-lippikset.info/images/NHL%20Chicago%20Blackhawks%...   NHL Chicago Blackhawks Zephyr Snapback lippikset punainen musta
Jotkut kuumin Vintage Snapbacks siellä on NHL Hockey Snapbacks.Urheilu Hockey ei aina saa saman määrän rakkautta kuin muuta urheilua, jos asut tietyillä alueilla, mutta ei koskaan vähemmän, New Era caps ovat joitakin tuoreimpia siellä.
Snapbacks voi olla enemmän tyyliä tai katumuotia tyyppinen asia, mikä tarkoittaa, että osa sairaita colorways NHL new era snapback lippikset kaikki paremmin, kuten tämä San Jose Sharks korkki kuvassa.
Se tuntui takaisin päivän jokaisella oli jonkinlainen Hockey SnapBack tai jotain, olipa se LA Kings, Pittsburgh Penguins, Boston Bruins, San Jose Sharks tai Philadelphia Flyers ja jne. Nämä Hockey Snapbacks ovat suorat klassikoita ja aina saada huomiota .
newera-lippikset.info Store on täyden palvelun korkit. Meidän yhdistelmä laadukasta palvelua ja hinnan saat ylimääräisen arvon kanssakäyminen. Tarjoamme ...

!joomlacomment 4.0 Copyright (C) 2009 Compojoom.com . All rights reserved."

Lähetä E-kortti

Lähetä kaverille sähköinen postikortti. Selaa kortteja
© Copyright 2008 Skills Finland